SADONKORJUUJUHLAT

Ilon ja valon juhla hurmaavaan talonpoikaishenkeen.

Sadonkorjuujuhlat ovat tärkeät ilon ja valon juhlat kynttilöiden loisteessa, heinäpaalien ja olkien katveessa. Yltäkylläisyys näkyy, niin ruuan kuin juomankin määrässä.

Pimenevät, mutta lämpimät syysillat ovat mitä ihaninta aikaa koota hyvä porukka kasaan ja nauttia ilon juhlasta tanssien, laulaen ja leikkien, sekä syöden suussa sulavia sadonkorjuunherkkuja.  Keskeisenä raaka-aineena ovat tietenkin itseoikeutetusti tuoreet kotimaiset kasvikset, marjat sekä hedelmät.

Sadunomainen tunnelma kynttilän valossa, sekä vauhdikas tunnelmanluojabändimme saa varmasti jokaisen juhlijan mukaan ilon viettoon. Illan isäntä myös pitää huolen vanhojen perinteiden mukaan taikojen tekemisen suhteen, tulevan ennustamisen, sekä moninaisten sadonkorjuujuhlaan kuuluvien kisailujen vetämisestä. Juhlaan kuuluu olennaisena osana valtasuhteiden nurinpäin kääntyminen. Kerjäläinenkin voi olla hetken kuningas. Vanha suomalainen sananparsi kuuluukin: ”Kun on nuttu nurin päin, niin on onni oikeinpäin”. Ei siis muuta kuin ripaus leikkimielisyyttä ja koko porukka juhlimaan aidossa talonpoikaishengessä!

Myyntipalvelumme auttaa teitä luomaan ainutlaatuisen ja unohtumattoman juhlan.

PYYDÄ TARJOUS

Alla olevan lomakkeen avulla tai ottamalla yhteyttä myyntipalveluumme sähköpostilla booking@cantinawest.net tai puhelimitse 020 742 4210

Myyntipalvelumme palvelee teitä ma-pe 09:00-18:00 ja la 11:00-15:00